sunnuntai 15. marraskuuta 2009

2-GANG Torpedo-Automatic


Hankimme kaksi kappaletta Sachsin kaksivaihteista automaattia. Toisin kuin Sachsin Duomatic, nämä vaihtavat automaattisesti, taaksepäin polkaisua ei tarvita. Talven aikana pitää toinen vaihtaa Paneuropean-pyörän takanavaksi, toinen tulee kaverin Ainoon.

torstai 17. syyskuuta 2009

Osia hienosäätöä varten


Löytyi hieman vanhoja osia. NOS-kädensijat menevät kaverin Ainoon. Ohjainkannake pitää vaihtaa omaan Paneuropean-pyörään nyt paikallaan olevan liian uudenmallisen tilalle. Saan samalla ajoasentoa vähän avarammaksi, koska tuo stemmi vie tankoa vähän etäämmäksi.

torstai 3. syyskuuta 2009

Kaikkea sitä löytyy

Selailin tänään erästä nettisivua, johon oli skannattu vanhoja polkupyörien lisävarusteluetteloita. Sieltä sattui silmiini tutunnäköinen laite. Muistin että minullahan taitaa jossain kaappien kätköissä olla samanlainen. Tämä laiten on polkupyörän sireeni, joka muistaakseni oli joskus 40-luvulla nilsiäläisen poliisin virkapyörässä. Jotenkin sireeni joutui isäni haltuun ja häneltä minulle ollessani pikkupoika.

Sireeni on yhdysvaltalaista valmistetta ja alkuperäiskuntoinen muuten, paitsi ketju, josta rulla vedetään etupyörää vasten on hävinnyt ja rullan päässä on uusi mutteri. Laite toimii oikein hyvin ja ääni kantaa kauas.

Paneuropean-pyörääni tätä tuskin laitan, koska en ole ainakaan vielä keksinyt tekosyytä, miksi tuossa pyörässä voisi mokoma laite olla.

perjantai 28. elokuuta 2009

JT Paneuropean - neitsytlento takana


Vihdoin laite on kutakuinkin valmis. Palasin juuri n. 25 kilometrin koeajolta. Kävin Kuopion keskustassa rompepäivillä kyselemässä oikeanmallista satulatolppaa ja etujarrun längen klemmaria. Paikallinen pyörien entisöijä lupasi huomiseksi ottaa mukaan - hieno homma.
Pyörä pysyi tuon lenkin mukavasti nipussa, mitä nyt ohjainlaakerit löystyivät toistuvasti. Pitää huomenna tarkistaa, että ohjausakselissa ovat laakerit oikein päin ja muutenkin kuten olla pitää. Niska kipeyi mukavasti, on tuo ajoasento sen verran etukeno. Mutta se on varmasti vain harjoituksen puutetta.
Aiemmin hieman harmittelin, etten hankkinut urheilullisempaa satulaa, mutta tuo Brooksin jousitettu malli ei kuitenkaan tuntunut huussinkannelta, pikemminkin oikein mukavalta - ainakin tuon vertaisella lenkillä.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Hmm... jotain on puuttunut


Tuntuuko teistäkin siltä, että jotain on puuttunut tähän asti? Minusta ainakin tuntui. Tänään sain vihdoin nuo pyörät - ja taas projekti etenee.


tiistai 25. elokuuta 2009

Syöksykypärä


Kun tähän ikään on elänyt kalloaan halkaisematta, ei sitä enää viitsi kolhiakaan. Mutta miten voi ajella vanhalla pyörällä nykyaikainen sirkuspellennäköinen pyöräilykypärä päässään? Ratkaisu voisi olla Yakkay-kypärä, joka muistuttaa vanhoja moottoripyöräkypäriä - tosin ilman nahkakorvallisia.


Yakkay-kypäräthän (http://www.yakkay.com/Helmet.aspx) on tarkoitettu käytettäväksi hassunnäköisten hattukuorien kanssa, mutta niitä ei nyt tarvita, lisätään vain vauhtiraitaa, ja jos tekee mieli hullutella, vedetään vielä vanhat syöksylasit silmille.


perjantai 21. elokuuta 2009

Osien sovittelua 2

Runkoteksti kokonaisuudessaan. Tekstin toimitti Tarratehdas (http://www.tarratehdas.fi) .



Noilla Brooksin remmeillä kun kenkänsä kunnolla sitoo polkimiin, ei voi kaatua kuin päälleen. Saapa muuten nähdä miten Tioga-sovitetähti kestää, siihen piti porata reikä Fauber-kammen vetotappia varten.



Lihakoukkukahva saattaa näyttää sopivan vanhanaikaiselta. Jarruvaijeri tulee kulkemaan tankonauhan alla.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Osien sovittelua


Ostoksilla Euroopassa

Nettikaupoista löytyy mukavasti tavaraa erilaisiin projekteihin - niin tähänkin. Seuraavassa käyttämäni nettikaupat, tilaamani tuotteet ja toimitusajat. Oppirahat tuli varmaan tässäkin maksettua ylimääräisinä postikuluina. Todennäköisesti nuo ostokset olisi saanut keskitettyä harvempaan kauppaan, jos olisi malttanut vähän suunnitella tekemisiään.

ChainReactionCycles.com
Brooks-satula
Brooks-tankonauha
Tavarat kotiovella 14 päivää tilauksesta.

Classic-Cycle.de
Tarvikkeita toisiin projekteihin
Tavarat kotiovella 6 päivää tilauksesta.

TheOldbicycle.com
Vanteet
Ohjaustanko
Tavarat kotiovella 16 päivää tilauksesta.

Singlespeedshop.com
Ketjunkiristimet
Eturatas
Eturattaan pultit
Satulatolppa
Tavarat kotiovella 8 päivää tilauksesta.

Lisäksi ja sokerina pohjalla mainittakoon kotimainen Pyörätohtori.fi, joka lähetti minulle nopeasti ja luotettavasti esim. polkimet ja englantilaisen jarrullisen etunavan sekä on auttanut aloittelijaa neuvoillaan.

Mistähän tällaisen saisi?


Osista puuttuu vielä ohjainkannatin (halk. n. 22 mm) tämän huonokuntoisen tilalle.

Runko puhtaana maalista


Osia nettikaupoista